Nuorten suhde kosketukseen ei ole itsestäänselvyys – kyselyn tulokset kertovat miksi

Kosketus on nuorille aikuisille tärkeää, mutta suhde siihen ei ole lainkaan yksioikoinen. Kosketus näkyy arjessa, ihmissuhteissa ja siinä, miten nuoret palautuvat kuormituksesta, mutta siitä puhutaan yllättävän vähän. Siksi oli kiinnostavaa tarkastella pientä kyselyä, jonka Savonia AMK:n opiskelijat toteuttivat Kosketusvoimalle osana projektiaan; Noin 50 vastauksen perusteella kosketus on nuorille aikuisille tärkeää, mutta siihen liittyy myös paljon vaihtelevia kokemuksia ja ristiriitaisia tunteita.

Yksi kyselyn selkeimmistä havainnoista oli se, että kosketus koettiin tärkeäksi. Lähes kaikki vastaajat sijoittuivat asteikon yläpäähän: yli 57% vastaajista koki, että kosketus on erittäin tärkeää (5, asteikolla 1-5). Tämä ei sinänsä yllätä, sillä läheisyys on perustarve. Mutta taustalla kulki toinen, syvempi ilmiö: kosketus voi olla tärkeää, vaikka se ei olisi helppoa. Kun vastaajilta kysyttiin, kuinka luonnolliselta kosketus tuntuu arjessa, jakautuivat vastaukset selvästi. Osa koki läheisyyden täysin luontevana, osa jäi keskivaiheille ja pieni joukko kertoi, ettei kosketus ole koskaan ollut erityisen mutkatonta.

Lapsuudenkoti muovaa kosketussuhdetta pitkälle aikuisuuteen

Kun tämän rinnalle nostaa ajatuksen kosketushistoriasta, palaset loksahtavat paikoilleen. Jokainen meistä kantaa mukanaan lapsuuden perheen mallia: jotkut kasvoivat halauksissa, toiset pidättyväisemmässä ilmapiirissä. Kyselyn avoimissa vastauksissa osa kuvasi hellyyttä ja lohduttavaa läheisyyttä, kun taas toiset kertoivat välttelevänsä kosketusta edelleen, koska se ei ollut lapsuudessa osa arkea. Nämä erot kulkevat mukanamme aikuisuuteen, vaikka niitä ei usein tiedosteta.

”Sain fyysistä läheisyyttä, haleja, silittelyä ja se oli osa arkea. Ehkä enemmän kuitenkin sellaisissa tilanteissa joissa kaipasi lohtua”

”Ei ollut osa arkea ja olisin sitä lapsena kaivannut enemmän. Tulevaisuudessa omien lapsien kasvatuksessa haluan itse toimia toisin.”

Silti arjen kosketus ei ole pelkkää menneen perinnettä. Nuorten elämässä kosketus voi olla hyvin monenlaista. Kyselyssä mainittiin kumppanin ja ystävien halaukset, arkiset tervehdykset, ylävitoset, halaaminen ohimennen ja myös keskustelun aikainen pieni kosketus. Moni nuori myös kirjoitti, kuinka oma lemmikki tarjoaa tärkeitä ja päivittäisiä kosketuksen hetkiä.

”Tervehdyksissä, käsivarsina hartioilla, yläfemmoina, tuollaisissa tavallisissa tilanteissa ns. ehkä lisänä. Myös vahvasti lohduttamisen ja välittämisen välineenä.”

”Halaan kavereita tavattaessa ja hyvästellessä. Kosketan usein hyviä kavereita keskustelun aikana tapana osoittaa mielenkiintoa.”

Nuoret hakeutuvat läheisyyteen, kun sille on lupa

Olen monesti kuullut vanhempien ikäpolvien ihmettelevän ja ihailevan sitä, miten nuoret tapaavat hakeutua toistensa lähelle, ihollekin. Muutama päivä sitten näin YLE:n jutun Metropolia AMK:ssa järjestetyistä “pötköttelytauoista”. Huomioni kiinnittyi siihen, miten luontevasti nuoret lepäsivät yhdessä patjoilla, vierekkäin, sylikkäin ja toisiinsa nojaten. Kuvista välittyi ihana läheisyys, lepo ja palautuminen. Se oli vapaaehtoista, luontevaa ja sosiaalisesti hyväksyttyä.

Tämä ei ole sattumaa. Kyselyssämme lähes 80% vastaajista koki kosketuksen vaikuttavan mielialaan erittäin positiivisesti tai positiivisesti. Onkin loogista, että nuoret hakeutuvat läheisyyteen silloin, kun siihen tarjotaan turvallinen tila. Kosketus tasapainottaa hermoston toimintaa, rakentaa yhteyttä ja auttaa laskemaan kierroksia. Ehkä juuri siksi spontaanit lepohetket kaverin kainalossa tuntuvat niin luonnolliselta ja hyvältä.

”Kosketus rauhoittaa.”

Samalla kyselyn tulokset paljastivat, että emme ole kovin tottuneita puhumaan kosketuksesta. On helppoa olettaa, että oma kokemus on “normaali”. Jos on saanut kotona runsaasti hellyyttä, voi olla vaikea kuvitella, että joku toinen ei ole kokenut samaa. Jos puolestaan kosketus on ollut hyvin vähäistä, ei välttämättä ymmärrä, miksi toinen kaipaa sitä päivittäin. Tämä on yksi suurimmista väärinymmärryksen lähteistä ihmissuhteissa – varsinkin parisuhteissa.

”Nykyään kosketus näkyy arjessani melko vähän, ja sen vastaanottaminen on vaikeaa, vaikka arvostan sitä.”

Kosketuksesta puhuminen ei ole helppoa – mutta se olisi tärkeää

Ehkä olisi hyvä opetella puhumaan kosketuksesta jo nuorena. Ei teoreettisesti, vaan arkisesti. Millainen kosketus tuntuu hyvältä? Missä tilanteissa? Mihin rajaan asti? Millaisen mallin sain kotoa? Millaisen haluan rakentaa aikuisena? Kysymykset ovat yksinkertaisia, mutta vastaukset voivat muuttaa sen, kuinka hyvin tulemme toistemme kanssa toimeen.

Nuorten aikuisten kosketussuhde on kaikkea muuta kuin yksioikoinen: se on sekoitus opittua, koettua ja omaehtoisesti löydettyä. Kyselyn luvut piirtävät raamit, mutta niiden väliin mahtuu paljon tarinoita – siitä, miten kosketus rauhoittaa, miten se voi olla vaikeaa, miten se luo turvaa ja miten se edelleen on asia, jota harva osaa sanoittaa. Siksi jokaisen olisi hyvä opetella sanomaan ääneen, millaista läheisyyttä itse kaipaa, ja millainen kosketus tuntuu omalta.

---

Lämmin kiitos vielä Savonian opiskelijoille – Jenni Haapalalle, Aune Heikkilälle, Aneka Jalavalle ja Ella Tarvaiselle – siitä, että he tarttuivat tähän aiheeseen ja toivat nuorten kokemuksia näin hienosti näkyväksi. Ilman heidän tekemäänsä kyselyä moni tämän tekstin oivalluksista olisi jäänyt syntymättä.