Kosketuksen tarinat

Miksi suomalaisessa kulttuurissa kosketus on ollut niin monelle vaikea asia – ja miksi se on silti meille kaikille elintärkeää? Tässä kirjoituksessa avataan kosketuksen kulttuurihistoriaa, henkilökohtaisia kokemuksia ja sitä, miten voimme jokainen omilla valinnoillamme rakentaa lämpimämpää ja turvallisempaa kosketuskulttuuria.

Mitä kosketus kertoo, millaisen muistijäljen kosketus jättää, miksi meidän kosketuskulttuuri on sellainen kuin se on? Jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen polkunsa, kosketushistoriansa, sekä kosketukseen liittyvät muistonsa. Nämä on niitä tarinoita joita kannamme kehomuistissamme ja alitajunnassamme. Myös kulttuuriset uskomukset ja tavat, ja ehkäpä jopa ilmasto, vaikuttavat koskettamisen helppouteen tai sen vaikeuteen.

Työssäni satuhieronnan parissa olen päässyt keskustelemaan satojen ihmisten kanssa heidän muistoistaan ja suhteestaan kosketukseen. Satuhieronta on kytköksissä lapsen kokemukseen kosketuksesta, joten koulutuksissa keskustelemme muun muassa jokaisen omaan lapsuuteen liittyvistä kosketusmuistoista. Etenkin niistä muistoista joissa kosketus on tuntunut hyvälle, joissa on saanut tuntea olevansa arvokas ja vaalittu, rakas jollekin toiselle. Kaikilta näitä muistoja ei löydy, ja sillekin asialle on tärkeää antaa tilaa ja hyväksyntää. Mitä ikinä oma polku on sisältänyt, se ei määritä tämän hetken eikä tulevaisuuden suuntaa. Esimerkiksi lauseen: “Halusin antaa omille lapsilleni kaiken sen hellyyden mitä en itse vanhemmiltani saanut.” olen kuullut useankin kerran. Se kertoo sen, että uusia suunnan määrittelyjä sekä toiminnan muutoksia voi tehdä, olipa oma historia millainen tahansa. Välillä lohtu, lämpö ja välittäminen on tullut omien vanhempien sijaan joiltain muilta tärkeiltä ihmisiltä. Yksikin ihminen joka näkee, rakastaa, koskettaa ja kuulee voi olla korvaamaton.

Yksikin ihminen joka näkee, rakastaa, koskettaa ja kuulee voi olla korvaamaton.

Jokaisen ihmisen tarina on kuin kurkistus eri maisemaan, tunnelmaan ja sävyihin. Välillä aarteeksi on voinut jäädä lapsuuden rauhalliset hetken vaarin sylissä keinutuolissa, mummon lämmin, rakkautta täynnä oleva halaus, tai äidin hellä silitys ennen nukkumaan menoa. Välillä muistoihin on jäänyt se, että syli on ollut avoin ainoastaan silloin kun kipua on ollut paljon, esimerkiksi kun päähän on sattunut kovasti, tai kun ihosta on juuri irrotettu terävä ongenkoukku. Silloinkin, kivun kanssa, sylin lämpö on jättänyt pysyvän muistijäljen. Kokemus siitä että sai olla hetken kannateltuna ja turvassa.

Syliin ottamisesta on aikoinaan varoiteltu paljonkin. Kulttuurihistoriaamme on kuulunut vallitsevana ajatus, että jos lapsen ottaa syliin, niin hän tottuu siihen niin paljon, että lasta saa kantaa aina. Nähtiin paremmaksi, että lapsi oppii mahdollisimman nopeasti itsenäiseksi, sillä uskottiin että näin lapsesta tulee vahva ja pärjäävä. Osa vanhemmista mukautui tähän ohjeeseen, osa kapinoi sitä vastaan ja antoi lapselle läheisyyttä ja sylin lämpöä. Kulttuuri muuttuu osittain sitä mukaan kun tutkittua tietoa tulee lisää. Nykyisin tiedämme jo paljonkin kosketuksen ja läheisyyden positiivisesta merkityksestä tasapainoiselle tunne-elämän kehitykselle, stressinhallinnalle, itsetunnolle, perusturvallisuudelle ja kiintymyssuhteiden kehitykselle.

Vahingoittavaa kosketusta ei kitketä sillä, että vältettäisiin kosketusta kokonaan, vaan sillä että opetellaan terveitä koskettamisen tapoja ja hyvää tekevää läheisyyttä

Toki kaikki tämä positiivinen mahdollistuu silloin, kun kosketuskulttuuri on arvostava ja välittävä. Valitettavasti satuttavaa koskettamista on olemassa, ja kulttuurihistoriammekin kantaa tätä raskasta perintöä. Yksi merkityksellinen tutkittu tieto on, että niissä kulttuureissa missä on vain vähän fyysistä hellyyttä ja välittävää kosketusta, on eniten väkivaltaisia ja vääristyneitä kosketuksen muotoja. Tästä voi päätellä, että vahingoittavaa kosketusta ei kitketä sillä, että vältettäisiin kosketusta kokonaan, vaan sillä että opetellaan terveitä koskettamisen tapoja ja hyvää tekevää läheisyyttä. Samalla otetaan askeleita kunnioituksen kulttuuria kohti, eli omaksutaan muiden ja oman itsen arvostamisen malli. On tutkittu, että kun esimerkiksi lapsi koskettaa toista lasta toverillisesti, kokemus jättää muistijäljen, joka synnyttää kehollista empatiaa ja vähentää väkivaltaista käytöstä.

Me luomme kulttuuriamme päivittäisillä valinnoilla. Satuhieronnassa kosketus kertoo: Olen tässä kanssasi, näen sinut, olet tärkeä, minulla on aikaa juuri sinulle. Nämä hetket jättävät oman jälkensä ja vaikuttavat ehkä jopa siihen miten koemme ja näemme maailman ympärillämme. Eräs äiti kertoi olleensa lastensa kanssa luonnossa. Metsä oli ollut sinä hetkenä valtavan kaunis ja äiti henkäisi “Katsokaa lapset, ihan kuin sadussa!” Tähän nuorin lapsista oli vastannut: “Taivaan isä tekee meille satuhierontaa.”. Kosketetuksi tuleminen voi tapahtua monin tavoin. Parhaimmillaan se voi tehdä elämästä sadunhohtoista!

Tervetuloa mukaan 21.05.2025 Kosketusvoima-webinaariin tutustumaan kosketuksen tarinoihin, vaikutuksiin ja kulttuurihistoriaan vielä syvemmin. Tule mukaan kuulolle ja pohtimaan, miten rakennamme turvallisempaa, avoimempaa ja kosketuksellisempaa kulttuuria yhdessä.