Saako koskea? – Opettajan työssä ilmenevä koskettamisen ristipaine

Mitä mahdollisuuksia kosketus voi tuoda opettajan työhön? Voisiko harkittu, tilanteeseen sopiva kosketus tukea oppilaan oppimista, turvallisuutta ja vuorovaikutusta, ja miten opettaja voi navigoida näiden mahdollisuuksien ja ristipaineiden välillä?

Kosketus opetustyössä – arkinen, herkkä ja monimerkityksinen

Miten kosketus ja opettaminen liittyvät toisiinsa? Ihmisten välistä kosketusta tapahtuu kaikkialla. Tervehdimme kätellessä, halaamme onnitellessa sekä tuemme ikäihmisiä liikkumisessa. Osoitamme lapsille kiintymystä kosketuksen avulla tai välityksellä ottamalla heitä syliin ja vaikkapa silittämällä hiuksia. Arkipäiväisissä tilanteissa kosketus saakin monia eri merkityksiä ja se tapahtuu usein spontaanisti. Opetustyössä kosketukseen liittyy kuitenkin ristipaineita, eikä siihen liittyvät rajat ja käytänteet aina ole kovin selviä. Koskettamisen tarvetta ja eettisyyttä joudutaan opetustyössä pohtimaan uusista näkökulmista, kun sen hyödyt ja luonnollisuus törmäävät oppilaan itsemääräämisoikeuden ja koskemattomuuden kanssa yhteen.

Koskettaminen on arjessa usein huomaamatonta, mutta samaan aikaan merkityksellistä. Se näkyy halauksena ystävälle, kättelynä, tönäisynä bussissa, käden laskemisena olkapäälle. Kosketus on siis hyvin arkinen asia. Toisaalta voimme kuitenkin kosketusta pohtiessamme huomata, miten herkästä aiheesta on kyse. Kosketus voi olla väkivaltaista ja tuhoavaa. Sillä voidaan osoittaa ikäviä tunteita, tai sillä voidaan välittää viestiä turvasta ja läheisyydestä. Tämän lisäksi jokainen ihminen kantaa mukanaan erilaisia muistoja liittyen kosketukseen. Jokaisen suhde kosketukseen on erilainen.

Tämän vuoksi ei ole ihme, että opettajan työssä on hyvä pysähtyä tämän teeman äärelle. Opettaja voi kohdata arjessaan useita tilanteita, jolloin kosketus on hyödyksi oppilaalle ja oppimisen tueksi. Pieni oppilas voi kaivata opettajan tukea sylin muodossa. Kannustava kosketus olkapäälle tai ylävitosten heitto voi toimia merkittävänä tsemppaavana tekijänä koulupäivän aikana (Raappana, 2025). Liikuntatunnilla turvallisen ja oikeaoppisen liikeradan suorittaminen voi vaatia opettajan ohjausta esimerkiksi oppilaan kättä tai jalkaa tukemalla. Kosketus toimii niin ikään keskeisenä työvälineenä useissa ammateissa, kuten kampaajan, hierojan, lääkärin tai sairaanhoitajan työssä. Opettajan roolissa kosketuksen paikka ei kuitenkaan ole niin selkeä.

Hyödyt, riskit ja oppilaantuntemuksen merkitys

Omassa pro gradu -tutkielmassani havaitsin, että erityisopettajat kokevat kosketuksella olevan myönteisiä vaikutuksia oppilaan tunnesäätelyn tukemisessa, toiminnanohjaamisessa ja osana vuorovaikutusta silloin, kun pelkkä sanallinen vuorovaikutus ei ole riittävää (Raappana 2025). Onkin huomion arvoista, että opettajat voivat tunnistaa ja tiedostaa kosketukseen liittyviä hyötyjä. Toisaalta myös pro graduni osoitti sen, että oppilaantuntemus on keskeistä silloin, kun opettaja tekee päätöksiä kosketuksen käyttämisen suhteen.

Opettajan ja oppilaan välinen kosketus voi olla monella tavalla voimaannuttavaa. Jo pelkkä käden kevyt kosketus voi kertoa oppilaalle: ”Olet turvassa. Minä näen sinut.”  Lapsi, joka elää arjessaan paljon epävarmuuden tai turvattomuuden keskellä, voi kokea tällaisen eleen äärimmäisen merkitykselliseksi. Tällaiselle oppilaalle se viestii, että on olemassa joku, joka välittää. Samalla kosketus voi toimia väylänä oppimiseen. Esimerkiksi tarkkaavaisuuden ohjaaminen tai uuden liikkeen opettaminen voi helpottua, kun opettaja voi ohjata lasta lempeästi kosketuksen avulla.

Toisaalta sama kosketus voidaan tulkita täysin eri tavalla riippuen tilanteesta, oppilaasta ja hänen aiemmista kokemuksistaan. Joillekin kosketus merkitsee turvaa ja hyväksyntää, toiselle taas epämukavuutta tai ehkä jopa uhkaa. Tämän onkin merkittävin näkökulma koskettamiseen liittyvässä ristipaineessa: se mikä yhdelle oppilaalle on voimavara, voi olla toiselle uhkaava tai kuormittava tilanne.

Opettajan työssä tämä voi tarkoittaa jatkuvaa harkintaa ja tasapainoilua. Onko turvallisinta olla koskematta lainkaan oppilaaseen? Jääkö silloin tärkeä pedagoginen ja inhimillinen väline käyttämättä? Entä silloin, kun oppilas kaipaa kosketusta, mutta opettaja ei varovaisuuttaan uskalla sitä antaa?

Kulttuuri, valta ja ammatillinen harkinta

Kosketukseen liittyvät merkitykset syntyvät ja rakentuvat kulttuuristen normien, sukupolvilta tosille välittyvien käytänteiden sekä yhteiskunnallisten keskustelujen pohjalta. Suomessa esimerkiksi kättely on perinteinen ja kunnioittava tapa tervehtiä toista ihmistä. Koronapandemia kuitenkin muutti tätä käytäntöä nopeasti. Koskettamiseen alettiin suhtautumaan varautuneesti mahdollisen tartuntariskin pelossa. Kättelyä korvattiin esimerkiksi kopauttamalla kyynärpäitä yhteen.

Myös opettajan työssä näkyy kulttuurisia eroja. Joissakin perheissä halaaminen ja fyysinen läheisyys ovat luonteva osa arkea. Toisissa perheissä fyysinen etäisyys taas on normaali osa vuorovaikutusta. Tämän lisäksi lisääntyvä kulttuurinen moninaisuus oppilasaineksessa voi luoda eroavaisuuksia oppilaiden välille siitä, millainen vuorovaikutus ja kosketus koetaan sopivana. Opettajan tehtäväksi jääkin näiden eroavaisuuksien tunnistaminen ja huomioiminen siten, ettei kosketusta tulkita tahattomasti väärin tai ristiriitaisesti.

Koskettamiseen liittyviä kysymyksiä voidaan tarkastella myös siitä näkökulmasta, että opettaja toimii työssään vallankäyttäjänä. Opettajalla on institutionaalinen asema, valta ja vastuu suhteessa oppilaaseen. Tämä tekee kosketuksesta koulumaailmassa erityisen herkän aiheen. Kosketus, joka esimerkiksi ystävien välillä on spontaani ja arkinen, voi koulukontekstissa saada aivan toisenlaisen merkityksen. Riippuen tulkinnasta opettajan kosketus voikin olla huolenpitoa, ohjausta tai kurinpitoa. Toisaalta se voi tahattomasti näyttäytyä myös vallan väärinkäyttönä. Siksi kosketuksen käyttämisen harkinta ei ole vain henkilökohtaista, vaan ennen kaikkea ammatillista ja eettistä. Ajattelisinkin, että jokaisella opettajalla on oikeus ja velvollisuus pohtia omaa suhdettaan koskettamiseen ja siten myös määritellä, millä tavoin hän sitä käyttää tai jättää käyttämättä työssään.

Mahdollisuus parempaan vuorovaikutukseen

Tämän päivän ilmapiirissä kosketukseen liittyy paljon riskejä, ja moni opettaja päättääkin jättää koskettamisen kokonaan pois työstään. Mutta onko kosketuksen välttäminen kokonaan tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä? Itse tulkitsen asiaa näin, että ilman kosketusta opetustilanteet voivat muotoutua kylmemmiksi ja etäisemmiksi. Lapsi ja nuori kasvaa ja oppii ennen kaikkea vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Jos koulun arjessa ei ole lainkaan kosketusta, jääkö silloin koulusta pois jotain tärkeää? Voiko joku oppilas jäädä paitsi sellaisesta tuesta ja turvasta, jota hän olennaisesti tarvitsisi?

Aiemmin viittasin omaan pro gradu tutkielmaani. Haastattelemani erityisopettajat korostivat oppilaantuntemuksen merkitystä. Opettajan on tärkeää kyetä tunnistamaan, milloin kosketus on sopivaa ja milloin ei. Oppilaiden sanattomienkin viestin tulkitseminen on tärkeää. Yksilöllisyyttä ja rajoja tulee kunnioittaa kaikissa tilanteissa.

Uskon itse, että koskettaminen näyttäytyy opettajan työssä haasteena, mutta opettajan harkintaan perustuessa ennen kaikkea mahdollisuutena parempaan vuorovaikutukseen opettajan ja oppilaan välillä sekä keinona oppilaan tukemiseksi. Kosketukseen liittyä ristipaine ei ole yksinkertainen kysymys. Tärkeintä lienee avoin keskustelu kasvattajien kesken. Aiheen ympärille tarvitaan yhteisiä käytänteitä sekä oikeanlaista tietoa. Kosketus on kuitenkin osa inhimillistä vuorovaikutusta, ja arkipäivää kasvattamisen kentällä.

Lähde: Raappana, Marielle. (2025). ”Se on luonnollinen osa meidän vuorovaikutusta.” : fyysisen kosketuksen merkitykset erityisopettajan ja oppilaan välisessä vuorovaikutuksessa. Pro gradu- tutkielma. Lapin yliopisto.